Uusin kirjani ADHD ja parisuhde

NLP-viestintävalmentaja ja kirjakauppiatar Tarja Törmänen kirjoitti arvion kirjasta Mieli-lehteen 2/2022. Alla tiivistetty versio:
”Durchmanin esikoisteos Supervoimani ADHD (Into Kustannus, 2021) romutti uskomuksia ADHD:stä esteenä tai perusteena sille, että voisi olla aikaansaava, keskittyä tai saavuttaa tavoitteitaan ja unelmiaan. Millaisia elementtejä ADHD tuo ihmissuhteisiin ja erityisesti aikuisten välisiin rakkaussuhteisiin ja kumppanuuteen?
Kaikissa parisuhteissa on haasteensa, mutta ADHD-ihmisten riski päätyä esimerkiksi avioliitoissaan eroon on 2-3 kertaa suurempi.
Riskinumerot on mahdollista saada alas ja onnellisuuslukemat ylös, kun haluaa kasvattaa tietoisuuttaan ja kehittää toimintamallejaan – niin ollessaan itse ADHD-kumppani kuin ADHD-ihmisen kumppanina.
Durchmanin uutuuskirjassa on hyödynnetty uusinta tutkimustietoa, kirjailijan omia kokemuksia, haastatteluja, ja runsaasti NLP:n työkaluja.
Teoria kohtaa käytännön harjoituksissa ja kirjaan on palasteltu myös ADHD-lukijaa erinomaisesti palvelevia vinkkiosioita. Lukupakettia on siis helppo selailla myös pala tai teema kerrallaan, napsimalla vinkit ja vastaukset vaikkapa tämän lukuvinkin alussa kerrottuun esimerkkihaasteeseen.
ADHD voi olla, jos ei suoraan supervoima, myös parisuhteeseen superupeita elementtejä tuova ominaisuus.
Kun ADHD:n tuomat haasteet ja mahdollisuudet tunnistaa ja hyväksyy, on niitä mahdollista valjastaa hyvään ja suhteen hyväksi.
Suositeltavaa lukemista kaikille, jotka ovat rakkaudellisessa ihmissuhteessa, ja joilla on ADHD tai ADHD-kumppani. Myös ja ehkä erityisesti sinulle, jolla on ADHD, muttet ole vielä löytänyt suhdetta tai onnistunut suhteessa.
Ennakkotilaukset:
https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/adhd-ja-parisuhde/
Tutustu kirjaani Supervoimani ADHD
Tuhannet ihmiset ovat voimaantuneet kirjastani
ADHD on suhteellisen yleinen oireyhtymä, johon liittyy paljon ennakkoluuloja. Tänä päivänä tämä tarkkaavaisuushäiriö on noin 4–7 prosentilla lapsista ja 3 prosentilla aikuisista. Näin ollen Suomessa on noin 120 000–170 000 yli 15-vuotiasta, joilla on kyseinen ominaisuus. Mutta onko tässä kyseessä sairaus? Ja liittyykö siihen pelkästään haittoja? Näkemyksiä on monia, joista haluan avata kokemuksen kautta omani.
Vaikka meillä ADHD-oireisilla on erilaisia haasteita oireyhtymään liittyen, on meillä myös paljon upeita vahvuuksia, joihin kirjassa keskityn. Kirjan kerronta etenee osittain oman kokemuksen kautta. (Minulla siis Adhd ja olen ADHD-oireisen lapsen äiti). Kirja kuuluu kategoriaan tietokirjat ja olen haastatellut kirjaan asiantuntijoita, ADHD-oireisia yrittäjiä – mm. ryhmäämme kuuluva ihana ja lahjakas Johanna Amnelin. Esilukijoina on toiminut myös ADHD-oireisia, joiden palautteen perusteella kirjan sisältöä on hiottu.
Kimmoke kirjan kirjoittamiseen lähti oikeastaan siitä kun koin, että lastani usein ”dissattiin” oireyhtymän myötä, mikä hiljalleen johti siihen, että hän alkoi itsekin uskoa olevansa lahjaton, mitätön ja tuomittu epäonnistumaan. Järkytti, suretti ja suututti. Mietin, että miten saan hänet ymmärtämään ja näkemään lahjansa. Muutosvalmentajaksi kouluttautuessani löysinkin keinoja ja työkaluja muun muassa tähän. Sitten ajattelin, että jos kokoan nämä ajatukset yksiin kansiin, niistä saattaisi olla hyötyä muillekin.
Kirjasta hyötyvät paitsi ADHD-oireiset, myös läheiset, sekä erityislasten kanssa työskentelevät.
Toivon, että kirja lisää tietoisuutta, vähentää ennakkoluuloja ja ennen kaikkea antaa lukijoilleen oivalluksia ja avaa polkuja löytämään omat vahvuudet ja kyvyn nauttia niistä asioista ja lahjoista, jotka ovat itselle merkityksellisiä.
Kirjan voit ostaa mm. Suomalaisesta kirjakaupasta, Akaateemisesta ja Helsingissä ihanasta Era Nova Bookshopista. Kirja myyvät myös useat verkkokaupat.
—————
Alla esilukijana toimineen Kata Jakkolan palaute. Kata on ADHD-liiton varapuheenjohtaja sekä Neuropsykiatrisen kirjon yhdistys – Nepsytic ry:n puheenjohtaja.
”Kirjasi on todellinen kuvaus supervoimasta. Olen itse 25-v ADHD-tytön äiti, ja mietin lukiessani oletko käynyt kurkkimassa arkeamme aina vauva-iästä tuohon täysi-ikäisyyteen saakka. Aihe on haastava koska sen ympärille kasaantuu paljon negatiivista asennetta ja harhakäsityksiä. Uskon teoksen toimivan erityisesti jaksamattomuuden ja inhimillisyyden sietorajojen tullessa vastaan, se voi toimia pelastusrenkaan ominaisuudessa monelle; niin vanhemmalle kuin itse oireiselle. Mietin lukiessani tytärtäni, haluan antaa hänelle teoksen luettavaksi ja ristiä kädet toivoen että hän kokee voimaantumista tätä kautta.
Teksti oli miellyttävää lukea ja sen elävät esimerkit antoivat sille konkretiaa selkeässä muodossa. Teoreettinen tausta ja sen tutkimisen ilo näkyi tekstistäsi. Olet tehnyt valtavasti työtä ja havaintoja elämässäsi saavuttaaksesi nimenomaisen tietoisuuden tilan. Kokonaisuutena uskon kirjan kohtaavan lukijajoukkonsa ja toimivan monelle eri kohdejoukolle kokemukseen pohjaavana perustieto-oppaana, jos näin voi asiaa muotoilla.”
SUPERVOIMANI ADHD sisällysluettelo
Olen saanut useita kyselyitä liittyen kirjan sisällysluetteloon. Se on ohessa listattuna. Lisäksi kirjassa on harjoituksia, jotka konkretisoivat/helpottavat omaksumaan asioita.
Minä ja ADHD
Mikä ja mitä on ADHD?
Adhd:n oireet
Mistä adhd johtuu?
Miten adhd todetaan?
Miten tutkimuksiin pääsee?
Adhd-lapsen kanssa
Sosiaaliset tilanteet
Koulussa
Uskomukset ja ennakkoluulot
Hyvästit huonolle itsetunnolle
Minäkuva, itsetuntemus ja itsetunto – millaisena näet itsesi?
Miten itsetuntoa voi vahvistaa?
Opettele tuntemaan itsesi
Tunnista haitalliset ajatusmallit
ADHD on myös vahvuus
Seikkailijageeni
Adhd-oireiset ovat usein keskivertoa luovempia
Miten luovuus määritellään?
Millaisessa ammatissa adhd-vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa?
Hyperfokusoituminen
Moni adhd-oireinen on yrittäjä
Persetarina
Taikoja saaristossa
Ovimiehestä miljonääriksi
Tiesitkö että heilläkin on ADHD?
Tunnista vahvuutesi ja tee niistä supervoimia
Optimoi supervoimasi nlp:n avulla
Miellejärjestelmät
Miellejärjestelmien hyödyntäminen opiskelussa ja muistamisessa
Paranna taitojasi ja suorituksiasi mielikuvien avulla
Selvitä luonteenvahvuutesi
Paras tapa motivoitumiseen
Miten motivaation suunnan tunnistaa?
Motivaation lähde
Henkisen joustavuuden vahvistaminen
Intuitio – mieletön voima ja vahvuus!
Herkkyys on voimavara
Puhtia keskittymiseen ja hyvinvointiin ravinnosta
Tärkeät ravintoaineet
Haitallisten ruokailutottumusten muuttaminen
Dopamiinitankkaus liikkumalla
Näin onnistut – arjen selviytymiskeinoja
Tavoitteiden avulla muutat elämäsi suunnan
Hyvin määritellyn tavoitteen elementit
Selätä aloittamisen vaikeus
Vinkkejä helpottamaan aloittamista
Ota ajankäyttö haltuun ja tunnista aikavarkaat
Irti ikävästä tunnetilasta
Tee supervoimillesi tilaa rutiinien avulla
Kuinka muutat tylsät rutiinit mukaviksi
Työhaastattelu on aina mahdollisuus!
Tietoisuustaidot